Sopimusyhteiskunta Suomi (Ilkka 30.11.2015)



Valtion omistaman osakeyhtiön Postin ja sen työntekijöitä edustavan Posti- ja logistiikka-alan Unioini PAU:n väliset neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta eivät suju kuin Strömsössä. Ensin neuvotteluja yritettiin vauhdittaa ulosmarsseilla, nyt jo toista viikkoa laajentuvilla lakoilla.

 

Posti on iso yritys. Liikevaihtoa lähes 2 miljardia euroa ja työtekijöitä yli 20 000. Monopolitehtävänsä lisäksi se tarjoaa monia muitakin tavaroiden ja tiedon siirtoon liittyviä palveluja. Iso siirtymä perinteisestä postista sähköiseen on vienyt ja vie edelleen postilta ison osan perinteisestä työstä. Monopolin aika on vääjäämättä ohi. Kilpailevat vaihtoehdot lisäävät tehokkuutta, josta hyötyy viime kädessä asiakkaat.

 

Muutos on iso ja tapahtuu vauhdilla. Monopolin toimintatavoilla ei kilpailussa pärjää. Tähän muutokseen Postin on vastattava tai sitä ei nykyisellään kohta ole. Tämän muutoksen kipuilua nyt lakkoillaan.

 

Lakko on työntekijöiden oikeus. Se on neuvottelujen väline. Vaikka kuinka korpeaa siitä aiheutuvat ongelmat, se pitää vain niellä.

 

Jos varsinaiset lakot on pakko sietää, niitä avittavat tukilakot eivät saa ymmärrystä. Auto- ja kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on yksi innokkaimpia tukilakkolaisia. Melkeinpä on niin, että missä lakkoa, siellä AKT. Harmillista, että yhteiskunnan kannalta avainalan järjestö on ottanut tällaisen roolin.

 

Kansalaisten, suomalaisten yritysten ja siten koko yhteiskunnan toiminnalle aiheutetaan merkittävää haittaa. Haitat ovat suoria menetyksiä, lisäkuluja ja asioiden hankaloitumista, mutta ne ovat myös merkittäviä maine- ja luottamusmenetyksiä. Satamien seisottaminen tarkoittaa välittömästi miljoonien päivämenetyksiä.

 

Tällainen toiminta on edesvastuutonta aina, mutta etenkin tällaisessa tilanteessa. Suomen asema talouden kilpailukyvyn osalta on vakava ja vaatii pikaisia korjaavia toimia, eikä yhtään lisärasitteita. Tukilakkojen aiheuttamat vahingot ovat kohtuuttomia asiaan osattomille.

 

Viime kuukausien aikana on neuvoteltu jos jonkinlaisella kokoonpanolla yhteiskuntasopimusta, jolla talouden kilpailukykyloikka saataisiin aikaan. Hallitus on tehnyt omat valmistelunsa siltä varalta, ettei tällaista sopimusta synny. Jotkut ovat tuominneet tämän suomalaisen sopimisyhteiskunnan romuttamisena. Minulle ei ole auennut, mistä moinen mielipide syntyy.

 

Jotakin siitä suomalaisesta sopimusyhteiskunnasta kai kertoo viime vuoden luvut lakkojen osalta. Kun ruotsalaiset istuivat viisi lakkoa, norjalaiset tekivät vastaavat kymmenen kertaa ja meillä hanskat tippuivat 143 kertaa. Ja tämä ei ole mikään Suomi-Ruotsi-Norja –vitsi, vaan valitettava totuus.

 

Kuinka pitkään suomalaiset ja suomalainen yhteiskunta kestää tätä menoa? Epäilenpä, että mitta alkaa olla kohta täysi. Talouden tilanne kertoo, mitä järjestövallalla on saatu aikaan. Aika on kypsä ja suomalaiset valmiita ottamaan ja kantamaan enemmän vastuuta itse. Elinkeinoelämän Keskusliiton viime viikon sääntömuutosilmoitus vahvistaa tätä kehitystä.

 

Suomalainen sopimusyhteiskunta on olemassa, mutta ei siellä vanhan hokeman järjestövallassa, vaan siellä, missä asioita tehdään – suomalaisilla työpaikoilla.

 

Jyrki Mäkynen


Takaisin kirjoituksiin