Ratkaisut tehdään työpaikoilla (Etelä-Savon yrittäjälehti)



Kesä alkaa kääntyä syksyyn. Takana on säältään kirjava, mutta aina ainutlaatuinen Suomen kesä. Omalla kohdalla siihen kuuluu pala Etelä-Savoa; anoppi, ooppera, golf ja Saimaa.

 

Ensi lauantaina 5.9. vietämme jo 18. kerran virallisesti yrittäjän päivää. Yrittäjät ovat oman päivänsä ansainneet! Yrittäjän päivän ympärillä järjestetään lukuisia tapahtumia eri puolilla maata turuilla ja toreilla, mutta etenkin sadoissa oppilaitoksissa. Suomi tarvitsee lisää yrittäjyyttä ja yrittäjiä, ja pohja tälle rakennetaan juuri nuorison kautta.

 

Suomalaisen työn, suomalaisten tuotteiden ja palvelujen ja suomalaisten yritysten kilpailukyvyn puutteesta on riittänyt puhetta. Kilpailukyvyn puute on johtanut maamme talouden paikallaan polkemiseen ja markkinaosuuksien menettämiseen, jotka näkyvät viime kädessä työttömyyden kasvuna. Työttömyys levittää ongelman nopeasti laajalle; julkiset menot kasvavat, verot ja velka kiristävät.

Syitä heikentyneeseen kilpailukykyyn on monia, mutta yksi keskeinen on kaikkia kilpailijamaitamme huomattavasti nopeammin nousseet työn kustannukset. Ero on seitsemässä vuodessa revennyt pahimmillaan yli 20 prosenttiin.

 

Maan hallitus on käynyt tosissaan kilpailukyky- ja tuottavuusongelman kimppuun. Hallitusohjelmaan on kirjattu joukko vakavia toimia talouden suunnan kääntämiseksi. Pääministerin virittämillä yhteiskuntasopimusneuvotteluilla työmarkkinaosapuolten kanssa haettiin myös keinoja tavoitteen saavuttamiseksi.

 

Eivät löytäneet korporaatiot pöydästään ratkaisuja. Ei yllättänyt. Neuvotteluista olisi pitänyt löytää ratkaisu sellaiseen, mitä konsensuspolitiikalla ei kertaakaan ole kyennyt tekemään: luopumaan jostakin olemassa olevasta. Saantona sopimisille olisi ollut näissä olosuhteissa tärkein asia: nykyisten työpaikkojen säilyttäminen ja uuden työn syntyminen. Tämä ei ole ilmeisesti kaikille riittävän arvokas saanto. Valitettavasti.

 

Kariutuneet neuvottelut eivät poista ratkaistavia asioita pöydältä. Päätökset ovat nyt hallituksen vastuulla. Tämän ovat johtavat ministerit todenneet yksiselitteisesti. Osapuolia kuullaan, mutta veto-oikeudet ovat poissa. Kuulostaa normaalilta parlamentarismilta. Hyvä niin.

 

Ratkaisut löytyvät hallituksen omasta ohjelmasta. Merkittävä on kirjaus laajemman sopimisen mahdollistamisesta työpaikoilla lainsäädäntöä muuttamalla. Tämän toteuttaminen merkitsee lisää vapauksia sopia työn tekemisen ehdoista siellä, missä työ tehdään, uusi työ syntyy ja suomalaisten kilpailukyky ja hyvinvointi rakennetaan - työpaikoilla.

 

Pienet ja keskisuuret yritykset ovat vastanneet lähes kaikista tällä vuosituhannella syntyneistä uusista työpaikoista Suomessa. Näillä samoilla työpaikoilla vaikutusmahdollisuudet omaan työhön koetaan parhaiksi, yhdessä tekemisen ja sopimisen ilmapiiri on olemassa. Hallituksen ohjelma osuus siis oikeaan; Suomenkin kannalta tärkeimmät ratkaisut tehdään työpaikoilla - lisää mahdollisuuksia siis sinne.

 

Jyrki Mäkynen

puheenjohtaja

Suomen Yrittäjät


Takaisin kirjoituksiin