Muutos on jatkuvaa – mutta koska on työmarkkinarakenteiden vuoro?



Suomalaista työtä on pakko lisätä, jos haluamme pitää kiinni hyvinvoinnistamme. Kannattava yrittäjyys ja sen tarjoama työ on hyvinvoinnin perusta. Nykytasolla oleva työllisyys, tehdyn työn määrä Suomessa, suomalaisen työn kilpailukyky ja tuottavuus sekä sen kysyntä kansainvälisillä markkinoilla eivät riitä ylläpitämään nykyisen tasoista hyvinvointimme. Toisaalta kotimarkkinoillakin olisi lisää työtä tehtäväksi. Työn teettäminen maksaa kuitenkin enemmän kuin siitä ollaan markkinoilla valmiita maksamaan.

Suomen nousu sodanjälkeisestä ahdingosta on menestystarina. Mutta nyt tilanne on toinen. Globalisaatio, liikkuvuus, logistinen kehitys ja joka paikassa samanaikaisesti käytettävissä oleva tieto haastaa meidät olemaan kilpailukykyinen muihin verrattuna joka päivä. Tässä emme pärjää entiseen malliin. Siksi työ on siirtynyt pois Suomesta, vienti supistunut, työttömyys kasvanut, talouskasvu pysähtynyt ja hyvinvoinnin rahoituspohja murentunut. Samaan aikaan emme ole olleet valmiita tinkimään hyvinvointimme tasosta. Tämä on johtanut jatkuvaan valtion velan kasvamiseen.

 

Suomalaisessa työelämässä on tapahtunut runsaassa 40 vuodessa merkittäviä muutoksia. Suurin muutos on työpaikkojen tarjoajissa. Yksityisen sektorin työntekijämäärä - noin 1,5 miljoonaa henkilöä - on pysynyt suunnilleen ennallaan, mutta työantajayritysten määrä on kaksinkertaistunut nykyiseen noin 90 000 yritykseen. Ennen työnantajayritykset olivat siis isoja. Nyt suurin osa niistä on pieniä yrityksiä.

 

Työn tekemisessä merkittävä muutos on se, että yhä useampi hankkii elantonsa yrittäjänä. Yrittäjiä on nyt noin 50 000 enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Valtaosa uusista yrittäjistä on yksinyrittäjiä.

Perinteinen palkkatyö on sen sijaan pysynyt varsin muuttumattomana. Valtaosa tekee jatkuvaa kokopäivätyötä. Määräaikaisen ja osa-aikaisen työntekijöiden määrässä ei ole viime vuosikymmenenä tapahtunut sanottavia muutoksia. Osa-aikatyön osuus on hieman kasvanut, mutta on Suomessa vähäistä verrattuna muuhun Eurooppaan. Vuokratyön osuus on pieni, mutta se kasvaa koko ajan.

Tehdyn työn määrä sen sijaan on jatkuvasti pienentynyt. Taustalla ovat muun muassa pidemmät vuosilomat, perhevapaiden lisääntyminen ja työajan tasaamisvapaat.

 

Työelämää sääntelevien lakien ydinsisällöt ja työmarkkinakorporaatioita kumartava poliittinen päätöksenteko ovat peräisin vuosikymmenten takaa. Siitä seuraa alussa kuvaamani ongelmat. Työelämän pelisäännöt vaikuttavat merkittävästi siihen, paljonko Suomessa on työtä, löydämmekö tuotteillemme ja palveluillemme asiakkaat markkinoilta sekä millaisen hyvinvoinnin voimme näillä rahoittaa.

 

Jos haluamme turvata hyvinvoinnin, jotain on pakko tehdä. Helpot keinot on käytetty. On siis pureuduttava sinne missä työ ja tekijä kohtaavat eli työmarkkinoille. Ja vielä konkreettisemmin yrityksiin, jossa työ, tuottavuus ja kilpailukyky tehdään.

 

Jos vuosikymmeniä sitten tarvittiin vahvaa suojelua neuvotteluasemaltaan ja -osaamiseltaan altavastaajana olevalle työntekijälle, nykyään työntekijä ja työnantaja ovat samalla tasolla. Hyvä koulutusjärjestelmä ja pienten työnantajayritysten merkityksen kasvu mahdollistavat merkittävät muutokset työelämän pelisäännöissä.

 

Suomalaisen työn kilpailukykyä kannattaa kehittää siellä, missä työ tehdään - työpaikoilla. Etenkin pienissä yrityksissä on hyviä esimerkkejä siitä, kuinka hyvin työpaikkakohtaiset käytännöt toimivat. Pienissä yrityksissä työntekijät ovat tyytyväisimpiä niin työoloihin, henkilösuhteisiin, tasapuoliseen kohteluun ja omaa työtään koskevaan päätöksentekoon. Pienissä yrityksissä tarvitaan kuitenkin nykyistä laajemmat mahdollisuudet sopeuttaa työn tekemisen ehtoja sekä kilpailuaseman parantamiseksi että kriisitilanteessa työpaikkojen säilyttämiseksi.

 

Työsuhde muodostuu useista elementeistä; työaika, palkka ja muut korvaukset, vapaat ja lomat, olosuhteet, mahdollisuus vaikuttaa omaan tekemiseen, kehitysmahdollisuudet, työhön liittyvät muut edut, jne. On mahdotonta määrittää lainsäännöksillä ja työehtosopimuksilla nämä kaikki niin, että kokonaisuus olisi paras mahdollinen jokaiselle, erilaisessa tilanteessa olevalle yritykselle ja siellä tehtävälle työlle.

Työn tekemisen ehtoja pitää voida muokata työpaikkatasolla sopien laajemmin kuin nykyään. Se edellyttää työlakien ja työehtosopimusten velvoittavuuden lieventämistä. Yhteisten pelisääntöjen löytäminen kilpailukykyiselle työlle onnistuu työpaikkatasolla tietenkin vain, jos siellä vallitsee osapuolten kesken vahva keskinäinen luottamus. Kuten pienissä yrityksissä valtaosaltaan on. Jos luottamusta ei ole, pidättäydyttäköön silloin kabineteissa tiedettävässä yleisessä hyvässä.

 

En usko, että nykyinen kolmikantainen järjestelmä pystyy tuottamaan yrityksissä tarvittavia sopeutumismahdollisuuksia. Jollakin osapuolella on aina liikaa puolustettavaa nykytilanteessa. Siksi yrityskohtaisen sopimisen lisääminen pitää tehdä mahdolliseksi poliittisen järjestelmän kautta, siis lainsäädännöllä. Uudella hallituksella ja eduskunnalla on tässä suuren uudistajan tehtävä.

 

Jyrki Mäkynen


Takaisin kirjoituksiin