Miten kuntien palvelutuotantoa oikeasti verrataan?




Soste ry:n vuosittainen Sosiaalibarometri julkaistiin viime viikon alussa. Barometrin julkaisun yhteydessä pääuutiseksi nousi kuntien ulkoistamien palvelujen lisääntynyt palauttaminen omaksi tuotannoksi. Tätä perustellaan kohonneilla kustannuksilla ja lisääntyneillä harmeilla laadussa. Ovatko nämä perusteet pitäviä?
Mikä on kustannusten nousu ulkoistetuissa palveluissa verrattuna kunnan omaan tuotantoon? Mistä kustannuksista itse asiassa puhutaan? Miten laatua mitataan? Onko tiedossa asiakkaiden, palvelujen käyttäjien arviointia? Nämä ovat mielestäni oleellisia kysymyksiä, ja eri lähteistä saatavat tiedot hyvin erilaisia.

 

Faktaa on kuitenkin se, että kuntien toimintamenojen kasvu on koko 2000-luvun ollut hurjaa. Menojen kasvu on irronnut täysin kansakunnan kokonaistuotannon kasvuvauhdista.
Vuosituhannen vaihteesta maamme kokonaistuotanto on kasvanut noin 20 %, kun taas kuntien toimintamenot lähes 50 %. Kuntien menojen kasvu on ollut keskimäärin yli 5 % joka vuosi, ja kasvuvauhti on vain kiihtynyt vuoden 2006 jälkeen. Samaan aikaan kuntien ulkoistamisaste on kasvanut vain noin 1 prosenttiyksikön verran, ja se oli vuonna 2011 noin 23 %. Kuntien palvelutuotanto on siis edelleen hyvin suljettua.

 

Väestökehityksestämme johtuen ennusteet kustannuskehityksen taittumiselle ilman merkittäviä muutoksia tuotantotavoissa, vastuunjaossa ja veronvaroin kustannetuissa palveluissa ovat heikot. Tämä mm. tarkoittaa, että julkinen sektori tulee lähivuosina tarvitsemaan 150 000 uutta työtekijää noin 100 000 eläköityvän lisäksi. Nykyisellä tavalla toimien siis lähes koko työmarkkinoille tuleva työvoiman tarvitaan julkiselle sektorille. Tämä ei ole mitenkään mahdollista.

 

Onko johtopäätös nyt, että ulkoistaminen ei kannata, ja asetetaan tavoitteeksi nostaa julkisen tuotannon osuutta, kun se on tehokasta ja laadukasta? Toivottavasti ei.

 

Sote-palvelujen tuottamisen tehostamista on edelleen jatkettava ja on saatava nopeasti ja todennettavia vaikutuksia aikaan. Tämä edellyttää entistä voimakkaampia toimenpiteitä ensinnäkin järjestämis- ja tuottamisvastuun eriyttämiseen. Päätöksenteon vaatiman tiedon saamiseksi kuntien kustannuslaskentaa on pikaisesti kehitettävä todellisten kustannusten avaamiseksi läpinäkyväksi. Edelleen kilpailuttamisen sisältöä ja sen toteutuksen osaamista on parannettava, ettei lyhytnäköinen, pelkkää yksittäistä palveluhintaa arvioimalla tehdä kokonaistaloudellisesti epäjärkeviä päätöksiä.

 

Uskon vahvasti aidon monituottajamallin kykyyn edistää merkittävältä osalta pyrkimyksiä sekä palvelujen tehostamisessa, paremman laadun tavoittelussa että uusien innovaatioiden kehittämisessä. Jos tavoitteena on tuottaa kuntalaisten tarpeita vastaavia palveluja tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, asiaa kannattaa lähestyä käytännönläheisesti ja jättää ideologia taka-alalle. Silloin läpinäkyvyys, vertailtavuus ja valinnanmahdollisuus ohjaavat oikealle tielle, ja palvelujen ulkoistus ja sisäistys ovat kestävällä pohjalla.


Takaisin kirjoituksiin