Laki, pakkolaki vai sopimus (Ilkka 2.11.2015)



Maan hallituksen suunnitelmat johtaa maata omilla päätöksillä ovat aiheuttaneet parran pärinää siellä ja täällä. Enempi siellä, missä hallituksen pyrkimys normalisoida päätöksentekoa parlamentarismin periaatteiden mukaiseksi tuntuu vallan menetyksenä.

 

Parlamentaarisen päätöksenteon vahvistaminen on oikein. Valta annetaan vaaleissa ja sitä on velvollisuus päättäjien myös käyttää. Seuraavissa vaaleissa kansa sitten osoittaa, mitä mieltä se vallan käytöstä on ollut. Valta jatkuu tai vaihtuu. Näin pitää olla.

 

Suomessa on ollut maan tapa, jossa työelämän päätöksenteko on poikennut muusta poliittisesta päätöksenteosta. Työelämän päätöksenteko on ollut enemmän järjestövallan kuin poliittisen vallan käsissä. Vieläpä niin, että osapuolilla on ollut veto-oikeus kaikkiin työelämää koskeviin päätöksiin. Poliittisille päättäjille on jäänyt äänettömän hyväksyjän rooli.

 

Tämä vallanjaon perusta on vuosikymmenten takaisessa yhteiskunnassa. Syntyessään järjestelmä oli perusteltu ja sen tulokset ovat kiistattomia.

 

Maailman nopeassa muutoksessa vanha järjestelmä ei kuitenkaan enää toimi. Saavutetuista eduista kiinnipitävä, ahdas ja jäykkä järjestelmä ei vastaa tämän päivän työelämän tarpeisiin ja yritysten kilpailuolosuhteisiin. Joustavuuden ja nopean reagoinnin tarve sekä kullekin työpaikalle parhaiten sopivat käytännöt eivät löydy keskitetystä järjestelmästä, vaan sieltä, missä työ tehdään. Tarvitaan siis lisää joustoja sopia asioista yhdessä työpaikoilla, muuten jatkuu jousto vain työttömyyteen.

 

Näiden muutoksen aikaansaamiseen järjestövalta ei ole kyennyt, poliittisen vallan odotuksista huolimatta. Vaikeassa tilanteessa olevan maan hallitus ei voi vain odottaa ja toivoa. On käytettävä niitä välineitä, jotka ovat omissa käsissä - lainsäädäntöä.

 

Hallitusohjelman keskeinen uudistus yritysten kilpailukyvyn, talouden kasvun ja työllisyyden kannalta on työpaikoilla tapahtuvan sopimisen laajempi salliminen. Selvitys asiasta valmistui toissa viikolla ja sen esitykset ovat pääosin oikeita. Niiden toteuttamiseen pitää päästä pikaisesti.

 

Käytännössä toteutuminen vaatii lainsäädännön kautta etenemisen. Niin sopimusyhteiskunta kuin olemmekin, on työehtosopimusten tie jo nähty ja tuloksettomaksi todettu.

 

Lait ovat yhteiskunnan perusta. Lait antavat oikeuksia ja velvollisuuksia, ja niitä on noudatettava. Tietääkseni ei ole olemassa vapaaehtoisesti noudatettavia lakeja.

 

Sopimukset solmitaan osapuolten kesken ja niiden velvoittavuus koskee sopijoita. Työehtosopimusten yleissitovuus on sopimista, jossa osapuolten lisäksi sopimukset velvoittavat sen ulkopuolisiakin. Yleissitovuus on siis käytännössä pakkosopimista.

 

Tässä maassa on aika ottaa askel kohtia aitoa sopimisen kulttuuria työmarkkinoillakin. Se pitää turvata lailla. Hallituksen tulee säätää lainsäädäntö, joka mahdollistaa yhteisen sopimisen työpaikoilla työehtosopimuksistakin poiketen. Sen käyttöönottoa ei myöskään pidä alistaa minkään ulkopuolisen tahon itsenäiselle, osapuolten tahdonvastaiselle kanneoikeudelle. Järjestövallalla politikoinnille ei pidä antaa lainmukaisen ja yhteisen sopimisen ylittävää valtaa.

 

Jyrki Mäkynen


Takaisin kirjoituksiin