Jakamisen ilosta



Riskinotto on yrittäjän arkea. Edunvalvonnassa se voi johtaa siltojen polttamiseen ja keskusteluyhteyden katkeamiseen. Toki järjestötyössäkin on opittu elämään puun ja kuoren välissä ja kokemukset ovat karaisseet arviointikykyä. Pitkän johdannon jälkeen menen asiaan: haluan kyseenalaistaa jakamistalouden ihannointia!

 

Jakamistaloudesta puhutaan paljon, mutta mistä oikein on kyse? Käsite on sen verran uusi, ettei Wikipediasta löydy suomenkielistä määritelmää. Englanniksi käsite on sharing economy, jolla tarkoitetaan tavaroiden tai palvelujen yhteiskäyttöä. Resurssien yhteiskäyttöä pyritään tehostamaan informaatioteknologiaa hyödyntämällä. Tavoitehan on hieno, ja talkootöitä tehneille varsin tuttu. Emme olisi saaneet lapsiamme harrastuksiin ilman jakamistaloutta: tänään viemme treeneihin sekä omat että naapurin muksut, huomenna on naapurin vuoro. Homma sujuu oravannahkoja vaihtamalla.

 

Nyt näillä opeilla laaditaan tulevaa liikennekaarta, johon kootaan liikennemarkkinoiden sääntely joukkoliikennelain, taksilain ja tavaraliikennelain osalta. Kun jakamistalouden periaatteilla helpotetaan markkinoille tuloa, kuljetusmarkkinat jakautuvat kahtia. Toisilla markkinoilla luvanvarainen ammattiliikenne tarjoaa kuljetuspalvelut, toisilla markkinoilla asiakas ei kysele lupia tai toiminnan vastuuvakuutusta eikä huutele veronmaksun perään. Pahinta on se, että jakamistalous on muodostumassa opinkappaleeksi, ja toisinajattelua kutsutaan provokaatioksi. Hallituksen esitys liikennekaaresta valmistunee jo maaliskuussa. Ylilyöntien torjumiseksi on välttämätöntä, että lakiesitys sisältää syvällisen vaikutusanalyysin. Kuljetusmarkkinoiden toimijoita ei voi asettaa eriarvoiseen asemaan.

 

Puheenjohtaja Teppo Mikkola sivusi tätä teemaa SKAL:n 80-vuotisjuhlavuoden avausseminaarissa ”Hyppy digiaikaan” tammikuun 15. päivänä. Väkevä puhe sai ministeri Anne Bernerin muuttamaan omaa puhettaan ja vastaamaan hänelle. Teppo viestitti, että elinkeinoelämää noin kuuden miljardin euron arvosta palvelevan maanteiden tavaraliikenteen keskipisteessä on yritysasiakas. Kansantalouden kannalta merkittäviä kuljetustarpeita ei ratkota jakamistalouden keinoin, vaan kuljetusketjun eri osapuolten yhteistyöllä sekä keinoilla, joilla parannetaan Suomen kilpailukykyä. Tässäkin tarvitaan norminpurkua ja valtiovallan toimia, jotka eivät voi jäädä odottamaan jakamistaloudessa tehtäviä, lähinnä henkilöliikennettä koskevia ratkaisuja.

 

Kuten Teppo puheessaan totesi, olemme valmiit hyppäämään digiaikaan. Sellaiseen digiaikaan, jossa logistiikka palvelee asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla, tehokkaasti ja hyödyntäen sähköisen liiketoiminnan tuomat mahdollisuudet. Tässä digiajassa on vain yhdet kuljetusmarkkinat, ja kaikki ne eurot, jotka tienataan tavaroiden ja ihmisten kuljettamisesta, verotetaan samalla tavalla. Ilmaismatkustajia ei ole, eikä harmaata taloutta. Kaikki perustuu osaamiseen ja yhdenvertaiseen yrittämiseen. Tässä digiajassa liikennelupa ei ole liiketoiminnan este, vaan se on laadun tae. Yhteiskunnassa tuotteista ja palveluista maksetaan, niitä ei tuoteta jakamisen ilosta.


Takaisin kirjoituksiin